Säännöllinen liikuttaminen ammattitaitoisilla ohjaajilla
Herralan urheilijoiden tavoitteena on järjestää toimintaa, joka mahdollistaa liikunnan harrastamisen omalla kylällä. Kaikki lapsille suunnatut ryhmät ovat ohjattuja. Ohjaajina toimivat vastuulliset ja ammattitaitoiset aikuiset. Seura toimii täysin talkoovoimin.
Viime vuosina seuran ohjattuun lajivalikoimaan ovat kuuluneet sählyt eri ikäryhmille, pienten lasten jumppa ja jalkapallo sekä aikuisten jumppa ja jooga.
Herralan urheilijat pyrkii myös järjestämään mahdollisuuksia omatoimiseen liikuntaan. Kelien salliessa Hahmajärvelle sekä Hankaan suuntaan ajetaan latuja. Kesäaikaan voi pelata tennistä Huvilatiellä tai käydä suunnistamassa seuran kiintorasteja. Syksyisin on yhteisvoimin Herralan Marttojen kanssa järjestetty patikkaretkiä, joilla on tutustuttu samalla sekä Herralan, että lähialueiden retkikohteisiin.
Seuramme toiminta on lähinnä harrastustoimintaa eli emme tähtää kilpaurheiluun. Kesäisin kisailemme kuitenkin leikkimielellä koko perheen voimin yleisurheilussa. Koululle tarjoamme myös apua hiihtokilpailujen järjestämiseen.
Toimintaa järjestetään aina sen mukaan, mihin löytyy innokkaita ohjaajia. Ehdotuksia ja ideoita otetaan vastaan. Ja aina on tarvetta uusille aktiivisille jäsenille. Lähde siis rohkeasti mukaan toimimaan!
Ota yhteyttä tai lähetä jäsenhakemus
Heidi Vartiainen
044 5615 724
Johanna Ehrukainen
Niina Rautianen
Päivi Taiviola
Timo Hakala
Antti Lehtonen